Häiden historiaa ja perinteitä Suomessa
Alunperin häät Suomessa saivat vaikutteita Karjalasta sekä Ruotsista, myöhemmin Ranskasta ja Englannista.
1930-luvulle asti häät Suomessa olivat vuosisatojen ajan mittavia ja näyttäviä juhlia. Häitä saatettiin valmistella jopa vuosia. Joskus häitä juhlittiin päiviä tai parikin viikkoa, jos oli varaa. Usein koko kylä oli mukana häiden valmisteluissa ja yksityiskohtia hiottiin viimeiseen asti.
1970-luvulla häät olivat aika minimalistiset ja monet häätraditiot jäivät varjoon. Tämä johtui vanhempiensa sota-ajan hääkokemuksista.
Vihkimuodot 1100-luvulta alkaen keskiajalle asti ja sen jälkeenkin avioliitto oli kahden suvun välinen liitto.
Vuonna 1686 kirkkolaki katsoi kirkollisen vihkimisen tarpeelliseksi mutta ei pakolliseksi. Sitten vuonna 1734 kirkollisesta vihkimisestä tuli ainoa lainvoimainen keino solmia avioliitto. Joskus ihmiset elivät yhdessä ilman papin siunausta, jolloin tuomioistuin saattoi puuttua ja julistaa avoparin avioliittoon. Siviiliavioliitto tuli mahdolliseksi vuonna 1917.
1540-luvulle asti Suomessa noudatettiin Ruotsin mallin mukaan kanonista lakia josta löytyin avioliiton naimakelpoisuudet sekä esteet. Esimerkiksi esteitä avioliittoon oli: voimassa oleva liitto tai kihlaus, lähisukulaisuus, sairaus, erehdyttäminen avioliittoon, rikos avioliiton solmimistarkoituksena, ryöstö, ja suruaika (jonka katsottiin kestävän ainakin vuoden). Myös ala tai eri-ikäisyys vaikutti naimakelpoisuuteen. Morsiamen piti olla ainakin 12 vuotta ja sulhasen 14 vuotta. Myöhemmin ikä nostettiin molemmille 15-vuoteen.
Avioliiton solmimiseen piti olla vanhempien hyväksyntä. Toki vanhemmat eivät saaneet pakottaa lapsiaan liittoon. Naimakelpoisuus naisille oli että heidän piti kyetä eri kotitöihin. Esimerkiksi heidän piti osata lampaan keritsemistä, leipomista, lypsämistä ja kehräämistä. Sen lisäksi ompelutaidot piti olla haltuussa, kuten housujen polvien paikkaaminen. Miesten naimakelpoisuus oli kyetä miehen työhön ja perheensä elättämiseen.
Sen jälkeen kun mies löysi oikean morsiamen alkoi naimaneuvottelut morsiamen kotona. Kun sopimus tyydytti molempia osapuolia, sulhasen puhemies maksoi morsiamen isälle luovutusmaksun, eli korvausmaksun neidon kasvatuksesta. Sen jälkeen tuli kosintajuhla, jolloin sulhasen suku saapui morsiamen kotiin. Kosintajuhlan jälkeen tuli kihlajaisjuhla jolloin kosinta virallistettiin. Molemminpuolinen lahjominen jatkui. Morsiamen ja sulhasen taitoja sekä tapoja testattiin kotivierailuilla. Kun tavat ja taidot olivat testattu, seurasi viralliset kihlajaiset. Sana "kihla" tulee germaanisesta sanasta "gisla",joka tarkoittaa panttia. Eli kihla oli alun perin sulhasen maksama sopimusraha. Virallisissa kihlajaisissa morsian tarjoili ruokaa ja juomista läheisilleen.
Kihlajaisia seurasi kuulutukset, kolmena häitä edeltävänä peräkkäisenä sunnuntaina. Tapana oli hääparille antaa "kuulutuskepit" jotka olivat kävelykepin muotoiset. Kepit olivat humoristisia lahjoja että symbolisia merkkejä avioliiton tueksi. Tämä perinne on eniten esiintynyt Pohjanmaalla, Lounais-Suomessa ja Uudenmaan ruotsinkielisen väestön keskuudessa.
Häiden suunittelu/valmistelu vaihe oli pitkä prosessi. Morsian keskittyi ahkerasti kapioiden tekemiseen. Kapiot tehtiin lahjaksi sulhasen sukulaisille. Osa niistä olivat arki käyttöön mutta joskus ne olivat niin hienoja ettei niitä käytetty vaan näytettiin ylpeänä vieraille. Usein nämä lahjat olivat nimikoituja lakanoita, pyyhkeitä ja tyynyliinoja, peitteitä, liinoja, pitsejä, kymmeniä metrejä vaate-liinavaate-ja alusvaatekankaita.
Häät olivat usein kalliit juhlat vanhemmille, joten keruumatka oli suosittu tapa. Usein kaaso ja morsian yhdessä lähtivät kiertämään kylää keräten materiaaleja häitä varten. Esimerkiksi he keräsivät kankaita, pyyhkeitä, lankoja, nenäliinoja, pitsejä, pieniä vaatekappaleita, rahaa, ruokatarpeita sekä kapioiden ja lahjojen valmistuksessa tarvittavia raaka-aineita. Vierailut olivat kunnianosoituksia, joten heille usein tarjottiin syötävää ja juotavaa. Kaaso oli usein vanhempi naispuolinen sukulainen joka ohjasi nuorta morsianta. Sukulaisuus oli tärkeä valintakriteeri aikoinaan, sillä ei-sukulainen kaasona pelättiin noituvan morsiamen.
Hääjuhlia saatettiin viettää jopa 2 viikkoa, jos oli varaa. Köyhimmät parit saattoivat jättää juhlat kokonaan juhlimatta. Hääjuhlissa oli aina tarjolla kalaa ja paljon alkoholia. Häiden kulut olivat kalliit ja saattoi morsiamen isälle maksaa kokonaisen vuoden ansiotulot.
Morsiamen itkettäminen on ollut perinne. Morsiamen itkettämisen tarkoituksena on ollut suojata häntä yliluonnollisilta voimilta. Yleisesti ajateltiin että mitä kovemmin morsian itki häissä, sitä onnellisempi hän oli vastaisuudessa. Itkupolska on hääperinne jonka juuret alkoivat jo 1600-luvulla. Sen tarkoitus oli hyvästellä morsian sekä ottaa hänet vastaan uuteen perheeseen ja aviosäätyyn. Ensin morsiamen naimattomat ystävätterensä tanssittivat häntä ja sen jälkeen vanhemmat rouvat jotka toivottivat morsiamen tervetulleeksi uuteen aviosäätyyn. Sulhanen myös tanssi polskaa samantapaisesti.
Morsiussauna on myös ollut suomalainen hääperinne. Sauna on aina ollut suomalaisille tärkeä osa elämää. Sillä on kiva olla puhdas, kaunis ja terve astuessaan uuteen elämänvaiheeseen. Saunaperinteitä on monta mutta tässä muutama uskomus sen suhteen liittyen häihin. Vihtominen saunassa uskottiin tuovan naimaonnea. Metelöiminen saunan yhteydessä uskottiin karkoittavan pahat voimat jotka saattoivat uhkata hääparin onnea. Saunomisen jälkeen vihta heitettiin katolle ja jos se jäi sinne, se tiesi hyvää. Saunominen uskottiin karkoittavan pahan ja vahvisti vastustuskykyä tulevien onnettomuuksien varalle. Sitten kun hääpari saunoi yhdessä heidän piti vihtoa toistensa selkää vastoilla. Näin uskotiin takaavan aviosopu ja uskollisuus. Sen lisäksi morsiamen ja sulhasen piti hieroa toisiaan suolalla ja jauholla. Suola uskottiin puhdistavan vanhat synnit ja jauho valmisti heitä tulevaan elämään.
Häämuoti historiassa
1700-luvulle asti ei ollut tiettyjä morsiusmuodin ominaispiirteitä. Sitten 1750- luvulla puvut saattoivat olla kukikkaista silkeistä materiaaleista tehtyjä. 1700-luvulla amerikkalainen puuvilla ilmaantui suomeen muuttaen muotia. Valkoinen hääpuku alkoi ilmaantua muiden värien rinnalle.
1800-luvulta 1900-luvun alkuun asti musta oli yleinen hääpuvun väri etenkin maaseudulla. 1800-luvun puolivälin jälkeen valkoiset häämekot olivat suosiossa sekä valkoiset hunnut ja erilaiset seppeleet.
1935 vuoteen asti huntua pidettiin neitsyen asuun kuuluvaa asustetta. Helykruunut olivat käytössä tietyillä alueilla ainakin 1930-luvulle asti.
1860-luvulla morsiuskimput syrjäyttivät virsikirjat, joita morsiamet aiemmin kantoivat kädessään.
Sodan aikaan olivat yksinkertaisemmat asut käytössä. Miehet usein pukeutui oman alueensa kansallis- tai juhlapukuun, univormuun, tai niiden puutteessa parhaimpaan pukuunsa.
1900-luvulla häämenot muuttuivat kansainvälisemmiksi. Häät saivat vaikutteita kuninkaallisten kuin julkisuuden henkilöidenkin häistä.
1920-luvulla polttareita vietettiin ympäri Suomea. Käsite ollut pidempään vaikka polttari sana ollut vain toista sataa vuotta. Se alkoi yläluokan miesten kesken. Miehet menivät ravintolaan ja sen jälkeen joivat itsensä känniin. 1800-luvun loppupuolella yläluokkien naiset alkoivat juhlia polttareita saunoen ja hassutellen. Saattoivat pukeutua miehiksi yms. Nykyään polttarit ovat edelleen käytössä.
amoriini.com/suomalaiset_haat (suurin osa tekstin tieto poimittu täältä)
http://www.naimisiin.info/haaopas/morsiussauna.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti