sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Haastattelu

1. Haastattelu sujui mukavasti. Kysyin työohjaajalta eri kysymyksiä ja sain mukavasti vastauksia. Oli mielenkiintoista kuulla miten hän ryhtyi opiskelun loppuvaiheessa yrittäjäksi. Hän ei edes ollut miettinyt opiskelun aikana, että hänestä tulisi niin nopeasti yrittäjä. Ideat lähti rullaamaan kun hän oli itse työharjoittelussa. Pieni parturi/kampaamo oli myynnissä ja hän päätti sen uskossa ostaa! Hänen pieni parturi/kampaamon erikoisuus on, että siinä on hajusteettomat palvelut. 1/3 osalla hänen asiakkailla on enemmän tai vähemmän allergioita. Yritys tarjoaa perus parturi/kampaamo palveluita ja intialaista päähierontaa. Hän myös tarjoaa käsihierontaa värjäyksen yhteydessä. Idea siinä on, että kun väri vaikuttaa hän voi hyödyntää odotusaikaa hieronnassa. Markkinointi tapahtuu eri kanavien kautta. Esimerkiksi hänellä on mainos kampaamosta allergia/astmaliiton lehdessä. Sen lisäksi hänellä on Suur Jyväskylä lehdessä mainos ja joskus hän jättää pieniä lappuja mainostauluille ympäri keskustaa. Sen lisäksi markkinointi tapahtuu nettisivuissa ja joskus hän laittaa kylttitarjouksia liikkeen ulkopuolelle. Hänen tärkein toimintaperiaate on rehellisyys. Hän selitti miten rehellisyys ei välttämättä ole itsestäänselvyys tällä alalla, mutta hän pyrkii siihen. Toinen toimintaperiaate on hajusteettomuus. Eli hän ei itsekkään käytä hajuvettä ym. työpaikalla. Sitten kouluttautuminen oli hänelle tärkeä toimintaperiaate, koska on tärkeä pysyä ajantasalla.

2. Työohjaajani ryhtyi suoraan koulupenkiltä yrittäjäksi Marraskuussa 2006. Hänen oma kiinnostus alalle johti hänet ammattiin. Hän on ainoastaan työskennellyt omassa liikkeessä. Parturi/kampaaja koulutuksen hän suoritti Viitaniemen ammattiopistossa. Sen lisäksi Vaike on tehnyt yrittäjä ammattitutkinnon Tiimiakatemiassa. Hän myös säännöllisesti käy jatkokursseilla, jotka ovat tarkoitettu kampaajille. Hänen mielestä hiusalalle on aina tarvetta, varsinkin hiustenleikkaukselle. Huono puoli tässä alassa on, että kilpailu on kova ja nykyinen lama aika vaikuttaa suoraan tähän alaan. Eli asiakkaat saattaavat enemmän tinkiä värjäyksissä ja kiharoissa. Hän uskoo että lama aika parantuu tulevaisuudessa, koska historian mukaan aina on ollut huonompia ja parempia kausia. 

3. Parturi/kampaajan ominaisuudet ovat tärkeät. Ensimmäiseksi Vaike mainitsi ammattitaidon osaaminen ja jatkuva kehittäminen. Hänen mielestä aina voi oppia uusia asioita, varsinkin väri tekniikoissa.  Seuraavaksi hän mainitsi miten on tärkeä pysyä nöyränä oppimisessa. Aina voi kehittää ja oppia uusia asioita, jos vain haluaa. Sen lisäksi keskustelutaito asiakkaiden kanssa on tärkeä huomioida. On hyvä ymmärtää, ettei kaikki asiakkaat halua puhua. Sen takia on olennaista huomioida asiakkaan keskustelu halukkuutta. 

4. Ajankohtainen tyyli ja muoti on mielenkiintoinen aihe. Väreissä Vaike on huomannut eri trendejä. Esimerkiksi vaaleissa hiuksissa pastellisävyt tai karkkivärit ovat muotia. Hoitoaine värit ovat tulleet enemmän käyttöön, varsinkin vaaleissa hiuksissa. Ruskeissa hiuksissa on trendikästä käyttää hiekkaisia sävyjä. Syksyllä asiakkaat usein toivovat punertavia ja kupaarisia sävyjä. Kesällä taas vaaleammat sävyt ovat muotia. Miehillä on usein klassinen leikkaus, eli sivuista ja takaa tosi lyhyt, päältä pidempi eikä kovin rikottu latva. Naisilla on selkeitä vahvoja linjoja tai vähän pehmennettyjä. Suomessa pitkä tukka on tullut enemmän muotiin, varsinkin nuorilla. Naisten kampauksissa on klassista tyyliä (siistiä/sileetä glamouria) sekä luonnollista tyyliä (eli jätetään luonnon pehmeät kiharat tai laineet kampauksiin). Sen lisäksi erilaiset letit ovat tulleet muotiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti